maanantai 28. maaliskuuta 2016

Gary Johnson saattaa haastaa Clintonin ja Trumpin

Yhdysvaltojen poliittista kenttää on dominoinut kaksi puoluetta - Demokraatit ja Republikaanit -viimeiset 150 vuotta. Perusolettamus on, että tilanne tulee pysymään samana myös tulevaisuudessa. Nyt on kuitenkin mahdollisuus, että kolmannen puolueen ehdokas voi noista presidentiksi. Jos niin kävisi, se olisi Libertaaripuolueen Gary Johnson.



Kumpainenkin suurista puolue on eksistentiaalisessa kriisissä. Republikaanit eivät ole pelkästään kriisissä vaan suoranaisessa sekaannuksen tilassa. Trump, Cruz ja republikaanien äänestäjät ovat täydellisellä törmäyskurssilla puolue-eliitin kanssa. Demokraattien oletettua presidenttiehdokasta on haastamassa Bernie Sanders, joka ei ole edes puolueen jäsen, kutsuu itseään ”demokraattiseksesi sosialistiksi” ja on määrittelemässä puolueen tulevaa linjaa.

Oletetut ehdokkaat ovat Trump ja Clinton, tämän hetken kaksi ehkä halveksituinta poliitikkoa Yhdysvalloissa. Maassa on varmasti paljonkin äänestäjiä, jotka mielellään olisivat äänestämättä näistä kumpaakaan. Tavallinen logiikka tässä tilanteessa on, että ”näistä kahdesta on valittava”, koska kenelläkään ei ole tarjota uskottavaa ehdokasta, jolla olisi riittävästi näkyvyyttä.

Tänä vuonna on kuitenkin mahdollista, että kumpainenkin näistä ongelmista ratkeaa. Libertaaripuolue asettanee uskottavan ehdokkaan: Gary Johnsonin. 1

Vaikka Johnson olisikin paperilla hyvä ehdokas, se ei auta, jos äänestäjät eivät tiedä hänestä: Johnsonilla on näkyvyysongelma. Käytännössä päästäkseen kansan suureen tietoisuuteen tarvitaan paikka presidenttivaaliväittelyyn. Paikka irtoaa saamalla yli 15% kannatus kansallisissa mielipidemittauksissa. Kun Clintonin ja Trumpin loanheitto lähtee oikein toden teolla liikkeelle, voi hyvin olla, että yhä useampi äänestäjä ilmaisee vastalauseensa vastaamalla ”Gary Johnson” mielipidemittauksissa. Tästä on nyt saatu ensimmäisiä viitteitä, kun Monmouth University mielipidemittauksessa Johnson sai ennen kuulumattoman kovan 11% kannatuksen! 2 Vuoden 2012 vaaleissa, jossa hän oli myös Libertaarien ehdokas, hänen kannatuksensa oli 1% luokkaa.

Jos Johnson onnistuu kipuamaan mielipidemittauksissa 15% haamurajan yli, se antaa hänelle uskottavuutta kampanjalahjoittajien silmissä. Esimerkiksi Koch-veljesten voivat hyvinkin intoutua rahoittamaan Johnsonia. Mikäli näin tapahtuisi, se ei oli aivan merkityksetön asia: Veljekset ovat keränneet yli 800 miljoonan dollarin sotakassan rahoittaakseen vielä avoimeksi jäänyttä ehdokastaan. Heille ei ainakaan vielä ole kelvannut Hillary Clinton tai Donald Trump ehdokkaaksi.

Mikäli Amerikkaan valittaisiin kolmannen puolueen ehdokas, se olisi erittäin tervetullut tuulahdus luutuneeseen järjestelmään. Tällä hetkellä mahdollisuus on vielä kuitenkin niin etäinen, että Johnsonille ei edes tarjota vedonlyöntikertoimia. Blogin isäntä ei kuitenkaan ihmettele, vaikka saisi vielä uuden mahdollisuuden kirjoittaa Johnsonista, sillä kertaa varteenotettavana ehdokkaana.

Gary Johnson


Gary Johnson 3 on vuonna 1953 syntynyt New Mexicon entinen kuvernööri (1995 – 2002). Hän oli suosittu kuvernööri, joka tuli tunnetuksi ennen kuulumattomasta kulukuristaan ja lahjomattomasta lähestymisestään. Hän palautti lainsäätäjille käsittelyyn ennenkuulumattoman paljon lakeja, tyypillisesti perusteenaan cost-befit analyysit. Johnson pääsi myös otsikoihin vuonna 1999 kannattaessaan äänekkäästi kannabiksen laillistamista jo silloin, kun se ei ollut vielä muodikasta.

Johnson on self-made manin perikuva. Hän perusti oman yhdenmiehen yrityksensä vuonna 1976, joka kasvoi vuoteen 1999 mennessä yli 1.000 henkeä työllistäväksi yritykseksi. Johnson ei juo alkoholia 4, kiipesi Mount Everestin huipulle 50 vuotiaana 5, harrastaa thriatlonia ja asuu itse rakentamassaan talossa.

Johnsonin näyttäytyy blogin isännälle pragmaattisena, toimeliaana johtajana, jolla on harvinaisen vakaa moraalinen kompassi. Tämän tyyppinen ehdokas voi hyvinkin selvitä pahasti ryvettyneitten Hillary Clintonin ja Donald Trumpin rinnalla.

Hänen keskeisimpänä esteenään nousta näkyvämmäksi poliitikoksi, on hänen valintansa toimia Libertaaripuolueessa. Johnsonin poliittiset linjat ovat puolueelleen tyypillisiä: sekä taloudellinen, että sosiaalinen liberalismi yhdistettynä tiettyyn määrään käytännöllisyyttä. Johnson esimerkiksi kannattaa aborttioikeutta (tietyin perusteltavin varauksin) ja kannabiksen laillistamista. Talouden puolella liberalismi tarkoittaa mahdollisimman vapaata kauppaa sekä alhaisia veroja. Libertaaripuolue tyypillisesti vastustaa sotavoimien käyttämistä ja on kannattaa melko eristäytynyttä ulkopolitiikkaa. 6

Vedonlyöntimarkkinoiden 7 mielipide nyt. Presidentti: Clinton 1,45; Trump 4; Sanders 15; Cruz 33; Kasich 41 / Demokraattien ehdokas: Clinton 1,08; Sanders 11 / Republikaanien ehdokas: Trump 1,33Cruz 7; Kasich 13.

1. Pienpuolue on pienpuolue. Paras lähde esivaaleihin näyttää olevan Wikipedia.
https://en.wikipedia.org/wiki/Libertarian_Party_presidential_primaries,_2016

2. Kysymys ja vastaukset
If the election for President was today, who would you vote for if the candidates were Donald Trump the Republican, Hillary Clinton the Democrat, and Gary Johnson the Libertarian?
Donald Trump 34%
Hillary Clinton 42%
Gary Johnson 11% 
http://www.monmouth.edu/assets/0/32212254770/32212254991/32212254992/32212254994/32212254995/30064771087/7714a05b-515f-4ad3-bdaa-e72a6e5f8e61.pdf

3. Johnson pyrki republikaanien ehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaleihin. Epäonnistuneen esivaalikampanjan jälkeen Johnson siirtyi Libertaaripuolueen ehdokkaaksi ja sai noin 1% kaikista annetuista äänistä.
Kun Johnson oli republikaanien esivaaliehdokkaan, hän sai hieman näkyvyyttä. Blogin isäntä luki The Reason –julkaisun ja The Atlantic –lehden henkilökuvat vuodelta 2011.
http://reason.com/quiz/GOP2011/profile/gary-johnson
http://www.theatlantic.com/politics/archive/2011/02/is-gary-johnson-the-next-ron-paul/71135/

4. Sanotaan, että Internet ei unohda mitään. Ei pidä paikkaansa. Blogin isäntä muistaa hyvin, että Gary Johnson ei juo, ja on todennut juomattomuuden oleen elämänsä yksi parhaista päätöksistä. Kuitenkin kaikki artikkelit, jotka puhuisivat tästä, ovat rikki tai muuten kadonneet. Tällä kuitenkin mennään: Johnson ei juo. Tai jos juo, niin on aloittanut sen uudestaan vasta viime vuosina.

5. Kyseessä on ollut melko vaarallinen ponnistus, jossa Johnson meinasi päästä hengestään.
http://www2.ljworld.com/news/2003/jun/08/former_governor_scales/

6. Wikipediassa on kerätty pitkä lista erilaisia pienempiä ja suurempia Johnsonin linjauksia.
https://en.wikipedia.org/wiki/Political_positions_of_Gary_Johnson

7. Merkitsen pieneneviä kertoimia sinisellä ja kasvavia punaisella verrattuna edelliseen kirjoitukseni julkaisuajankohtaan.
http://www.oddschecker.com/politics/us-politics/us-presidential-election-2016/winner

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Väkivalta vaalitapahtumissa paljastaa polarisoituneen yhteiskunnan

Edellisen yhdeksän kuukauden aikana Trumpin vaalitapahtumia on varjostanut erilaiset poliittiset protestit. Tapahtumiin on tyypillisesti soluttautunut muutamia henkilöitä tai pieniä ryhmiä, jotka ovat kukin vuorollaan ryhtyneet häiritsemään vaalitapahtumaa. Keskeytyksistä on tullut suorastaan ohjelmanumero. Tässä kohtaa on hyvä ymmärtää, että tapahtumat ovat isoja. Niissä on parhaimmillaan yli 30.000 osallistujaa.



Kannattajien ja protestoijien välit kärjistyvät väkivaltaisiksi


Jatkuvat protestit ovat kuitenkin hiertäneet tapahtumia ja helmikuussa niitä alkoi olla yhä enemmän. Aika ajoin Trump on tuonut tuohtumuksensa esiin tavalla joka viittaa väkivaltaan. Eräässä tapahtumassa (22.2.2016) Trump ärtyi enemmän ja sanoi sen suoraan: ”I'd like to punch him in the face” puhuen protestoijasta. Lausunto tuomittiin laajalti ja hetken näytti, että se unohtuisi. Sitten 9.3. se tapahtui. Trumpin kannattaja, 78-vuotias vanhus, löi poliisien pidättämää protestoijaa naamaan. Vaikka lyönti jäi harmittomaksi, pato oli tavallaan murtuntut. Myöskään Trump ei peruuttanut tuumakaan ja jatkoi lausuntojaan, jotka flirttailevat väkivallan hyväksymisellä. 2

Tilanne alkoi eskaloitumaan. Seuraavana sunnuntaina (13.3.2016) Chicagossa pidettävään tapahtumaan paikalle oli saapunut useita satoja protestoijia, joitten tavoitteena oli estää koko kampanjatapahtuma. Trump perui tapahtuman juuri ennen kuin tapahtuman oli tarkoitus alkaa. Peruutuksen jälkeen nähtiin useita väkivaltaisia yhteenottoja protestoijien ja kannattajien välillä. Osa protestoijista olivat saapuneet aiheuttaakseen hankaluuksia: Erästä poliisia heitettiin ilmeisesti pullolla päähän ja ambulanssin pääsy paikalle estettiin. Protestit olivat ensimmäistä kertaa koordinoidummin suunniteltuja: MoveOn.org -järjestö tuki protestin järjestämistä ja protestoijilla oli tarkoitus yhteisestä merkistä hyökätä lavalle. 3

Uutiskuvaa Chicagon protesteista. "I have never seen anything like this."

Turvallisuustilanne Trumpin ympärillä alkoi kiristyä. 12.3.2016 olleessa kampanjatapahtumassa mies pyrki hyökkäämään Trumpin kimppuun. 18.3.2016 Trumpin pojalle Eric Trumpille lähetettiin jauhekirje, jossa oli myös saatteena tappouhkaus. 4

Kampanjointi taukosi hetkeksi 15.3. esivaalien ajaksi, mutta sen jälkeen kampanjatapahtumiin kohdistuvat protestit ovat olleet entistä laajempia ja koordinoidumpia. 18.3. Salt Lake City, Utahissa olleessa tapahtumassa protestoijat olivat ulkopuolella, josta he yrittivät tehdä massarynnäkön sisälle tapahtumaan. Poliisi onnistui estämään rynnäkön. Seuraavana päivänä 19.3. lauantaina protestoijat sulkivat kokonaiset kampanjatapahtumaan johtavan tien Arizonassa. Tämän seurauksena syntyi useitten kilometrien jonoja, jotka käytännössä tukkivat merkittävän osan paikallisesta liikenteestä. Itse tapahtumassa myös väkivalta muuttui rajummaksi, kun erään protestoijan kimppuun hyökkäsi mies. Iskuista ja potkuista päätellen, tässä olisi voinut käydä pahemminkin. Oli enää vain hyvää onnea, että vakavammilta vahingoilta vältyttiin.

Trumpin kannattaja hyökkää protestoijan kimppuun todella ilkeän näköisesti.

Lisäksi väkivaltaisuuksista käytävä keskustelu on hyvin polarisoitunutta. Lehdistö syyttää Trumpia väkivaltaisuuksista, joka taas ei anna tuumaakaan myöten ja syyttää lehdistöä prostestoijien tekojen vähättelystä. 6

Vaikuttaa siltä, että on vain ajan kysymys, koska tämä eskaloituu oikeaan verenvuodatukseen.

Polarisoitunut yhteiskunta


Mistä tämä poliittinen väkivalta sitten kumpuaa? Ajatus siitä, että kyseessä olisi vain Donald Trump ja hänen retoriikkansa, on riittämätön. Trump on populisti: Hänen esittämillään mielipiteillä on valmiiksi suuri kannatus. Hän ei ole loppujen lopuksi johtaja vaan enneminkin kannattajiensa äänitorvi.

Taustalla on laajempi huolestuttavampi kehitys. Pew Research Center julkaisi vuonna 2014 uusimman otoksen tutkimuksessaan, jossa he seuraavat poliittista puhdasoppisuutta. 7 Viimeisen 20 vuoden aikana poliittiset mielipiteet ovat polarisoituneet merkittävästi, ääripäitten edustus on kasvanut ja yleiset puoluepoliittiset linjaukset ovat etääntyneet toisistaan yhä etäämmäksi. Tähän kehitykseen liittyy useita huolestuttavia asioita: poliittisesti aktiiviset ihmiset ovat erityisen jyrkkiä mielipiteissään, halukkuus kompromissien tekemiseen on laskenut alentunut ja vihamielisyys poliittisia vastustajia kohtaan on kasvanut merkittävästi. 8


Polarization Surges Among the Politically Engaged
Äänestäjät ovat jakautumassa yhä etääntyviin ryhmiin.

Mielipiteitten polarisoituminen ei ole myöskään pelkästään politiikkaan. Demokraatit ja republikaanit jakautuvat myös maantieteelliseesti. Kun demokraatit asuvat kaupungeissa ja republikaanit maaseudulla, on enenevissä määrin epätodennäköistä, että he kohtaavat arkisessa elämässään.  9 Tämä tarkoittaa sitä, poliittiset puolueet eivät ole enää pelkästään puolueita: ne ovat enenevissä määrin heimoja, joissa jopa halveksutaan avioliittoja vääräoppisten kanssa, ystävystytään pelkästään samaa mieltä olevien kanssa ja katsotaan omia TV-kanavia. 10

Vuoden 2014 jälkeen tilanne ei ole muuttunut paremmaksi.

Myrskyvaroitus


Amerikalla on pitkä historia poliittisesta väkivallasta. Viime vuosina Amerikka on nähnyt useita melko vihiasia poliittisia liikeitä (Occupy, Tea Party, Black Lives Matter). Tässä mielessä Trumpin herättämä kansanliike on vain yksi liike jatkumossa. Toisaalta hänestä on iskostunut monille kuva seuraavana Hitlerinä. Tämä motivoi varmasti laajoja protesteja ja nyt alkaa vaikuttaa siltä, että hänen vastustajansa alkavat kokoontua kansanliikkeeksi. Amerikassa on siis vajoamassa tilanteeseen, jossa sillä on kaksi toisiaan vastustavaa kansanliikettä.

Luvassa on todennäköisesti lisää väkivaltaisuuksia massatapahtumissa. Epäilen myös, että tilanne on myös niin tulehtunut, että Trump joutuu murhayritysten kohteeksi. En tiedä miten tässä lopulta tulee käymään, mutta en usko, että väkivaltaisuudet ainakaan helpottavat yllä kuvaamani kahden Amerikan välistä kuilua.

Vedonlyöntimarkkinoiden 11 mielipide nyt. Presidentti: Clinton 1,45; Trump 4; Kasich 26; Sanders 31; Cruz 34 / Demokraattien ehdokas: Clinton 1,08; Sanders 17 / Republikaanien ehdokas: Trump 1,29; Cruz 7; Kasich 10.

1. Videolla näkyy hyvin Trumpin retoriikka. Hän puhuu sen kummemmin miettimättä, sanoen sen, mitä hän juuri sillä hetkellä ajattelee. Juuri tämä kursailematon tyyli on se, jota niin useat rakastavat ja jotka tekevät hänestä omalla tavallaan rehellisen oloisen. Ja rehellisen: Trump on emotionaalisella tasolla rehellinen. Hän ei feikkaa tunteita, kuten lähes kaikki tavalliset poliitikot.
Tyylin kääntöpuolena on juuri tällaiset kommentit, joita olisi parempi olla sanomatta. Yhdysvaltojen presidentti ei voi puhua mitä sattuu fiilispohjalta.
https://www.youtube.com/watch?v=CMg407gaFro

2. Tapahtumassa oli kaikkiaan 17 keskeytystä. Yleistä kiihtymystä lisäsi se, että Trump antoi ymmärtää, että hän voisi maksaa lyöjän oikeuskulut. Tapauksessa oli myös mukana voimakkaampaa retoriikkaa: Lyöjä uhosi myöhemmin samana päivänä, että ensi kerralla he joutuvat ehkä tappamaan protestoijan. Hän ei kuulostanut ihan siltä, että olisi tarkoittanut sanomaansa, mutta toisaalta kommentti on vitsinä kelvoton.
Lyönti: https://www.youtube.com/watch?v=Pq1jFA38xLA
Lyöjän haastattelu: https://www.youtube.com/watch?v=DzU3FLZgIhc
Trumpin haastattelu tähän liittyen: https://www.youtube.com/watch?v=tlZfofv9ccM

3. Tapahtumista saa melko hyvän kokonaiskuvan tästä paikalla olleen henkilön kertomuksesta, joka on viimestään tapahtumien jälkeen Trump-kannattaja. (En ole löytänyt keltään protesttoijalta vastaavaa matkakertomusta.)
https://www.reddit.com/r/The_Donald/comments/4a2bu9/what_really_happened_at_the_chicago_rally_my/
Nyrkkitappeluita: https://www.youtube.com/watch?v=Kd6pVAb_tHs
Poliisi vuotaa verta: http://www.dailymail.co.uk/news/article-3488818/Pictured-Police-officer-wounded-cancelled-Trump-rally-Chicago-left-blood-head-face.html
Ambulanssia häiritään: https://www.youtube.com/watch?v=LyUBwhNzZIU
Moveon.org kertoo tukeneensa protestien organisointia: http://front.moveon.org/trump-chicago-dishonest/#.Vu80CJN94mo
Protestoijat suunnitelivat hyökäävänsä lavalle: http://www.dailymail.co.uk/news/article-3488651/Trump-rally-called-Chicago-credible-threat-protesters-planned-storm-stage-Trump-s-speech-black-protester-bloodied-St-Louis.html

4. Trumpin kimppuun yritetään hykätä.
https://www.youtube.com/watch?v=OpGuGUCya1o
Eric Trump sai jauhekirjeen, jonka hänen vamonsa avasi. Kirje siälsi ilmeisesti harmitonta valkoista jauhetta sekä kirjeen, jossa vaadittiin "oikean" kirjeen uhalla Donald Trumpia lopettamaan kampanjointi.
http://www.cbsnews.com/news/threatening-letter-sent-to-donald-trump-son-eric-trump/

5. https://www.youtube.com/watch?v=z8wvEyEwylw

6. Arizonan jälkimainigeissa Trump oli jälleen televisiossa (kuinkas muuten). Haastattelu on hyvin kuvaava keskustelun tasosta.


7. Pew Research Centerin tutkimus.
http://www.people-press.org/2014/06/12/political-polarization-in-the-american-public/
Morris P. Fiorina, Stanfordin poliittisen tieteen professori Stanfordin yliopistossa, on kirjoittanut laajan kirjoitussarjan aiheesta Whashington Postiin. Kirjoitussarjan viimeisessä tekstissä “Gridlock is bad. The alternative is worse.”, hän summaa tilanteen ja linkkaa sarjan kaikkiin teksteihin.
https://www.washingtonpost.com/news/monkey-cage/wp/2014/02/25/gridlock-is-bad-the-alternative-is-worse/

8. Seuraavat kaksi diagrammia ovat aiemmin mainitusta Pew Research Centerin tutkimuksesta.
A Rising Tide of Mutual Antipathy
Vastapuolen edustajasta pidetään yhä vähemmän.


Liberals, Conservatives Want Their Side to Get More of What It Wants

Kompromissit ovat yhä kauempana.

9. 
http://davetroy.com/posts/the-real-republican-adversary-population-density

10. Seuraavat kolme kuvaa ovat edelleen samasta tutkimuksesta.
Some Would be Unhappy if Family Member Married ‘Outside’ of Party
Seka-avioliittoja vastustetaan.

Most Conservatives Say Close Friends Share Their Political Views
Ystävyyssuhteet ovat kaikukammioita.

Fox News, MSNBC Stir Up Negative Views among Ideologically Consistent
Kummallakin puolella on omat uutisensa.

11. Merkitsen pieneneviä kertoimia sinisellä ja kasvavia punaisella verrattuna edelliseen kirjoitukseni julkaisuajankohtaan.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Hillary Clinton ja Donald Trump vahvoilla presidenttiehdokkaiksi

Viime tiistai (15.3.) oli käänteentekevä Amerikan esivaaleissa. Viisi suurta osavaltiota 1 kävivät vaaliuurnilla äänestämässä demokraattien ehdokasta ja republikaanien ehdokasta marraskuun presidentinvaaleihin. Vaaleissa käytännössä varmistui asetelmat tuleviin varsinaisiin vaaleihin: Hillary Clinton vastaan Donald Trump.

Demokraattien kilpailussa Hillary Clinton sai jälleen selkeän voiton kaikissa osavaltioissa. Tämä oli odotettavissakin ja nyt hänen kampanjansa on niin lähellä voittoa, että Bernie Sanders ei voi voittaa Hillarya enää vaaliuurnilla. Sandersin ainoa mahdollisuus on Hillaryn sähköpostikohu, joka saattaa johtaa vielä syytteisiin.

Kuten tavallista republikaanien kisa oli kiinnostavampi. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut korviahuumaavan äänekkäitä. Myrsky alkoi supertiistaista (1.3.), jolloin kaikille tuntui valkenevan samalla hetkellä, että Donald Trump on ihan aikuisten oikeasti voittamassa esivaalit, eikä kyseessä olekaan vain paha uni. Häntä tyrmäämään heräsivät kaikki: Johtavat poliitikot puoluekannasta riippumatta (lausuntojen perusteella ei pysty erottamaan republikaaneja demokraateista), republikaanien rahoittajat (jotka kippasivat yli $ 40.000.000 anti-Trump mainontaan) ja lähes koko media niin lehdistä ja yksittäisistä journalisteista koomikkoihin.

Kampanja Trumpin tuhoamiseksi tiivistyi tämän viikon tiistaihin, jolloin vihdoinkin nähtiin, onko kritiikki vaikuttanut äänestäjiin. Ei ollut ja Trumpin voitto oli selkeä. Jaossa olleista 367 valitsijamiestä hän sai 232. Hänen tiistain voittonsa kulminoitui Marco Rubion antautumiseen. Tai kuten TV-kommentaattorit sen ilmaisivat ”Marco Rubio got trumped”. Myös kaksi muuta ehdokasta, Cruz ja Kasich, ovat käytännössä ulkona kisasta. Kansa on puhunut.

Periaatteessa puolue voisi vielä estää Trumpin ehdokkuuden teknisellä kikkailulla 18.7.2016 olevassa puoluekokouksessa. 2 Tällöin Kasich olisi vahvoilla ehdokkaaksi. Tämä vaihtoehto on kuitenkin vain periaatteellinen. Trumpilla on valtavan määrän seuraajia. Hänellä on takanaan oikea kansanliike. Mikäli puoluekoneisto veisi kansan valitsemalta ehdokkaalta hänelle moraalisesti kuuluvan voiton, puolueellaan olisi käsissään väkivaltainen mellakka. Blogin isäntä ei epäile hetkeäkään, että Trump mobilisoisi puoluekokouksen ympäristöön kymmeniä, ellei satoja tuhansia kannattajiaan, mikäli olisi olemassa riski, että ehdokkuus viedään häneltä.

Republikaanipuolueen virkailija toteaa ”Political party choose the nominee, not the people, contrary to the popular belief”. 

Trump toteaa, että mikäli puolue estää hänen ehdokuutensa, hänen kannattajansa alkavat mellakoida.

Lopputulema on siis selvä. Trumpista tulee republikaanien ehdokas.

Tulevina viikkoina republikaanipuolue tekee välttämättömyydestä hyveen ja järjestyy ehdokkaansa taakse. Tämä tulee olemaan tavanomaista kitkerämpi pilleri useille nieltäväksi. Kampanja Trumpia vastaan oli historiallisen likainen ja useat tahot uhosivat, että he eivät koskaan suostu äänestämään Trumpia. 3 Käytännössä Trumpin tulee seuraavaksi yhdistää puolue taaksensa. Erityisesti tämä tarkoittaa Paul Ryania (edustajanhuoneen puhemies), Mitch McConnellia (senaatin puheenjohtaja), uudelleen valintaa tavoittelevia senaattoreita sekä kongressinedustajia. Kannattaa huomta, että Trump on ollut viime päivät erityisen hiljainen julkisuudessa. 4 Mark Halperin kuvasi tilanteen parhaiten 5
He’s doing the smart things what any outsider becoming the nominee of the party would do. He’s reaching out for the old bulls of the party. People like Orrin Hatch [virkaiältään vanhin istuva senaattori] who he hasn’t needed so far. Normally to become republican nominee you had been reaching out for these people for months. But he’s doing it now.
Not all of them are not won over but lot of them are saying “look he’s probably going to be our nominee, let’s make peace with this”.
And as we all know, [Trump] can be charming. He’s coming from a great position of strength. He’s reaching out. And as I understand it lot of them are being very accommodating, very willing to hear what he has to say.

Toisaalla alamme nähdä ensimmäisiä merkkejä Clintonin ja Trumpin välisestä taistelusta. Clinton höykytti Trumpia heti tiistaina voittopuheessaan.

Hillary Clintonin voittopuhe tiistain vaalivoiton jälkeen. Ajassa 8:33 Hillary höykyttää Trumpia. ”Our commander in chief must be able to defend our country, not embarass it.”

Trump vastasi tyylilleen uskollisena julkaisemalla Instagrammissa todella piikittelevän videon.

Video, jonka Donald J. Trump (@realdonaldtrump) julkaisi


Alamme siis vihdoin siirtyä lähemmäksi varsinaisia vaaleja ja saada hieman ensimakua siitä, mitä tuleman pitää.

Vedonlyöntimarkkinoiden 6 mielipide nyt. Presidentti: Clinton 1,45; Trump 4; Kasich 26; Sanders 31; Cruz 34 / Demokraattien ehdokas: Clinton 1,08; Sanders 18 / Republikaanien ehdokas: Trump 1,29; Cruz 7,5; Kasich 10.


1. Käytännössä vaaleja oli kuusi. Republikaaneilla Trump voitti Floridan, Illinoisin, Missourin, Pohjois-Carolinan ja Pohjois-Mariaanien vaalit. Kasich voitti Ohion.
Demokraateilla Clinton voitti kaikki viisi vaalia (demokraattien Pohjois-Mariaanien vaalit olivat 12.3. ja Clinto voitti myös ne).
http://www.politico.com/2016-election/results/map/president

2. Tarkalleen ottaen ehdokas valitaan 18. – 21.7.2016 järjestettävässä puoluekokouksessa, johon osallistuu 2.472 valitsijamiestä. Esivaaleissa kustakin osavaltiosta valitaan puoluekokoukseen osallistuvat valitsijamiehet. Samalla äänestetään sitovuudesta. Valitsijamiehet ovat sidottuja äänestämään jotakin tiettyä ehdokasta 1. äänestyskierroksella. Mikäli kukaan ehdokas ei voita tätä äänestystä määräenemmistöllä (n.k. ”brokered convention”), valitsijamiehet ovat vapaita äänestämään ketä tahansa seuraavilla äänestyskierroksilla.
Jotkut puolueen merkkihenkilöt ovat suunnitelleet, että tässä tilanteessa he sopisivat valmiiksi ehdokkaan Trumpin tilalle. 

3. Trumpia vastustetaan useistakin syistä, mutta republikaanien näkykulmasta hänellä on kaksi ongelmaa: He pelkäävät, että Trump häviää vaalit ja toisaalta Trump ei ole riittävän konservatiivinen.

4. Trumpin tapahtumakalenteri on aivan tyhjä. Edelliset yhdeksän kuukautta hänellä on ollut kampanjatapahtumia päivittäin. Nyt niitä ei ole ollenkaan. Radiohiljaisuus on hämmentävä.
http://www.donaldjtrump.com/schedule

5. http://www.msnbc.com/morning-joe/watch/can-trump-now-charm-gop-establishment-646426691601

6. Merkitsen pieneneviä kertoimia sinisellä ja kasvavia punaisella verrattuna edelliseen kirjoitukseni julkaisuajankohtaan.
http://www.oddschecker.com/politics/us-politics/us-presidential-election-2016/winner

torstai 10. maaliskuuta 2016

Vedonlyöntivihje: Sanders demokraattien ehdokaaksi kertoimella 9

Annan uuden vedonlyöntivihjeen.  Edellinen vihjeeni.

Boyle Sports tarjoaa Sandersille demokraattien ehdokkuutta kertoimella 9. Mielestäni oikeampi kerroin olisi noin 5. Kerroin 9 tuntuisi perustuvan ehdokkaitten oletettuun menestykseen esivaaleissa. On olemassa muitakin tapoja, joilla Sanders voi ponkaista ehdokkuuteen.

Clinton on ollut sotkeutuneena kohuun, jossa hän piti omaa sähköpostipalvelinta hoitaessaan ulkoministerin tehtäviä. Kohu on alkanut jo kyllästyttää kaikkia (se on ollut uutisissa jo vuoden). 1 Tavallisin arvio on ollut, että kohu ei johda rikossyytteisiin. Viime viikkoina on kuitenkin tullut useita hiekkoja signaaleja, että liittovaltion viranomaiset päättävät syyttää Clintonia rikoksesta:
  • 29.2.2016 Vaikuttaa siltä, että tapauksen tiimoilta kokoon on kutsuttu suuri valamiehistö ("grand jury"). Sen tehtävänä on arvioida, tulisiko syytteet nostaa. Ainakin syyttäjäviranomaiset siis tuntuvat uskovat juttuunsa. 2
  • 2.3.2016 Sähköpostipalvelimen asentaneelle Bryan Paglianolle annettiin syytesuoja. 3
  • 4.3.2016 Sähköpostipalvelimelle tietomurron tehnyt Marcel Lazar Lehel luovutettiin väliaikaisesti Yhdysvaltoihin. 4
  • Nyt vaikuttaa siltä, että Clinton olisi poistanut joitakin sähköposteja palvelimelta. 4 Toisaalta Clinton on kertonut FBI, että mitään sähköposteja ei ole poistettu. FBI:lle valehtelu on rikos. Useat korkean profiilin oikeusjutuissa tuomio on itseasiassa tullut tämän pykälän perusteella. 5
Voi olla, että tämä on vain savua ilman tulta. Mikäli näin ei kuitenkaan ole ja Clintonia syytetään rikoksesta, on hyvin todennäköistä, että hän jättäytyy pois kisasta. Tällöin Sanders on hyvin vahvoilla, sillä esivaalikilpailu on jo niin pitkällä, että Joe Biden tai kukaan muukaan ulkopuolinen ei enää kerkeä mukaan karkeloihin.

Vedonlyöntimarkkinoiden 6 mielipide nyt. Presidentti: Clinton 1,53Trump 4.5Sanders 15; Cruz 23Kasich 34; Rubio 51 / Demokraattien ehdokas: Clinton 1,08Sanders 9 / Republikaanien ehdokas: Trump 1,4Cruz 6; Kasich 17Rubio 26.

1. Ensimmäinen uutisointi aiheesta oli 2.3.2015


2. "Making false statements" Tämän lain perusteella tuomituista, voisi mainita ainakin Martha Stewardin ja Bernie Maddofin.




6. Merkitsen pieneneviä kertoimia sinisellä ja kasvavia punaisella verrattuna edelliseen kirjoitukseni julkaisuajankohtaan.
http://www.oddschecker.com/politics/us-politics/us-presidential-election-2016/winner

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Bernie Sanders myy hyvinvointivaltiota ja Amerikan nuoriso ostaa

Demokraateilla on menossa omat esivaalit, 1 joissa he valitsevat ehdokkaansa presidenttikisaan. Jäljellä on kaksi ehdokasta: Hillary Clinton 2 ja Bernie Sanders. Viime tiistaina Clintonin edukkuus alkoi näyttää varmalta. Bernie Sanders on häviämässä. Ehkä! 3 Häviön taakse kätkeytyy kuitenkin voitto. Hän on merkittävän poliittisen siirtymän airut ja vaikka hän häviäisikin vaalit, niin hänen ajatuksensa tulevat voittamaan.

Bernie Sanders (74) on Vermontin senaattori (2007-), joka on aikaisemmin toiminut Burlingtonin pormestarina (1981-1989, Burlington on noin 40.000 asukkaan kaupunki) ja kongressinedustajana (1991-2007). Hän on tullut tunnetuksi poliitikkona, joka ajaa edistyksellistä (”progressive”) linjaa.

Sanders on ollut periaatteen mies jo pitkään. Hän liittyi Amerikan Sosialistiseen puolueeseen 60-luvulla ja Burlingtonissa hän sanoi olevansa sosalisti pormestari. On vaikeaa sanoin kuvata kuinka poikkeuksellista omantien kulkemista tämä henkii. Hän on kulkenut tätä polkuaan pitkään ja nyt joutsenlaulunaan hän on todella haastamassa Hillary Clintonia esivaalissa.


Feel the Bern tiivistettynä 30 sekuntiin. Jos tämä jättää sinut kylmäksi, sinulla ei ole sydäntä. Sanders vetoaa äänestäjiensä tunteisiin.

Bernie Sanders on kerännyt näissä vaaleissa ympärilleen poliittisen liikkeen. Lähes päivittäin jopa kymmenet tuhannet ihmiset kerääntyvät kuuntelemaan häntä. Yleisö koostuu pääasiassa nuorista. 5 Kyseessä on siis tulevaisuuden äänestäjät, demokraattipuolueen uusi sukupolvi. Millaisia poliittisia linjauksia Sanders sitten myy näille tulevaisuuden äänestäjille ja poliitikoille, joitten idoliksi hän on muodostumassa?



Tänä päivänä Sanders kuvailee kannattavansa demokraattista sosialismia (”democratic socialism”). 6 Jos raaputamme hieman pintaa, se muistuttaa erehdyttävästi meidän kovin tuttua hyvinvointivaltiolta. Katsoin yhden Sandersin puheen 7 ja keräsin siitä Sandersin poliittisia linjauksia:
  • Keskeisin teema on varallisuuserot ja vastakkainasettelu köyhien ja rikkaitten välillä. Sandersin retoriikasta voisi nostaa esiin myös demokraateille tyypillisen identiteettipolitiikan, jossa asioita painotetaan naisten huonomman aseman sekä mustien huonomman aseman kautta. Hänen ydinviestinsä on kuitenkin varallisuuserot.
  • Nobody who works 40 hours a week should be living in poverty.” Minimipalkka tulee nostaa noin $7 per tunti $15 per tunti.
  • Health care is a right not a privilege.” Sanders kannattaa julkista terveydenhuoltoa (eli ”single payer system” heidän kielellään).
  • Säätää lailla palkallinen sairaus- ja 3kk äitiysloma.
  • Yliopistokoulutus tulisi olla ilmaista. Lisäksi ne joilla on opintolainaa, tulisi käytännössä vapauttaa lainojen korkeista koroista.
  • Laillista kannabis kansallisella tasolla, sillä kannabiskielto täyttää vankiloita (lisäksi vangeista kohtuuton osuus on mustia).
  • Koch brothers are going to spend 900 millions dollars.” Varakkaat ihmiset vaikuttavat ja ohjailevat poliitikkoja rahoillaan. Tähän tulee puuttua vaalirahoituslailla. 8
  • Parantaa työllisyyttä laajoilla infrastruktuuriprojekteilla (tiet, sillat, vesiverkot, etc.) 9
  • Greed in Wall Street.” Suuret pankit tulee pilkkoa.
  • Laajentaa neuvolajärjestelmää (”Planned Parenthood”).
  • End stupid wars” Sanders vastustaa sotia.
Sandersin on tuonut onnistuneesti sosiaalidemokratian ja hyvinvointivaltion amerikkalaiseen poliittiseen keskusteluun. Sana "sosialisti" on tulossa hyväksyttäväksi. Saavutusta ei tule väheksyä. Tämä liike tulee saamaan yhä enemmän kannatusta. Neljän, kahdeksan, kahdentoista tai kuudentoista vuoden kuluttua näitä linjauksia imitoiden noustaan presidentiksi. Kun tätä vertaa vielä Donald Trumpin vaaliteemoihin (jotka ovat suhteellisen vasemmistolaisia sekä suosittuja), on selvää, että Amerikassa on tapahtumassa selkeä siirtymä vasemmalle.

Vedonlyöntimarkkinoiden 10 mielipide nyt. Presidentti: Clinton 1,53Trump 4Rubio 17Sanders 29; Cruz 51; Kasich 101 / Demokraattien ehdokas: Clinton 1,1Sanders 15 / Republikaanien ehdokas: Trump 1,4Rubio 6,5Cruz 19; Kasich 41.


1. Vaalien rakenne on päällisin puolin hyvin vastaava kuin republikaanilla. Eri osavaltiot äänestävät eri aikaan ja kaikki vaalit ovat hieman erilaisia. Vaaleissa valitaan n.s. valitsijamiehiä, jotka lähetetään 25.7. pidettävään puoluekokoukseen (Democratic National Convention eli DNC). Lopullinen ehdokasvalinta tehdään puoluekokouksessa. Osavaltioitten esivaaleista osa on enemmän puoluekokouksia, osa äänestyksiä, osassa osavaltion äänet laitetaan samaan nippuun (”winner takes it all”), osa on suhteellisia ja suuri osa on jotakin tästä väliltä. Järjestelmä on siis kokonaisuudessaan hyvin sekava. Ensimmäiset esivaalit olivat 1.2. Iowassa ja niitä järjestetään pitkin kevättä.
Ehkä yksityiskohtaisinta tietoa esivaaleista saa The Green Papers –blogista, joka on tosin epäselvästi jäsennetty. Hyvin jäsennettyä tietoa saa taas FiveThirtyEight –sivustolta.
http://projects.fivethirtyeight.com/election-2016/delegate-targets/democrats/
http://www.thegreenpapers.com/P16/events.phtml?s=c

2. Hillary Rodham Clinton (eli tuttavallisemmin Hillary tai HRC) tuskin esittelyjä kaipaa. Hän on tehnyt pitkän USA:n politiikassa palvellen ensi Bill Clintonin puolisona (”First Lady of Arkansas” ja ”First Lady of the United States”). Sittemmin hänellä on ollut henkilökohtainen ura muun muassa senaattorina (2001-2008) ja ulkoministerinä (2009-2012).

3. Pitää mainita, että Hillaryn kampanjan tiellä näkyy pahaenteisiä merkkejä. Hillary on sotkenut asiansa pitämällä ulkoministerinä omaa sähköpostipalvelinta, jota kautta hän on myös hoitanut salaiseksi luokiteltuja asioita. Tästä on menossa tutkinta, jossa FBI tutkii, onko toiminta ollut rikollista. Paha enne tuli keskiviikkona 2.3., kun palvelinta ylläpitävälle Bryan Paglianolle annettiin syytesuoja. Mikäli tämä räjähtää Clintonin silmille ja häntä vastaan nostetaan haaste, se avaa Sandersille mahdollisuuden ehdokkuuteen.
https://www.washingtonpost.com/world/national-security/in-clinton-email-investigation-justice-department-grants-immunity-to-former-state-department-staffer/2016/03/02/e421e39e-e0a0-11e5-9c36-e1902f6b6571_story.html

4. The Atlantic teetti aikoinaan ison hnkilökuvan pormestari Sandersista, mutta julkaisi sen vasta viime vuonna. Mikäli Sandersin persoona kiinnostaa enemmän, teksti on hyvinkin lukemisen arvoinen.
http://www.theatlantic.com/politics/archive/2015/10/bernie-sanders-mayor/407413/

5. Sandersin poliittisiin tapahtumiin kerääntyy päivittäin valtavia väkijoukkoja.
Roughly 28,000 people showed up for a recent Sanders rally in Portland, Ore. The self-described democratic socialist drew 15,000 in Seattle; 11,000 in Phoenix; 10,000 in Madison, Wis.; 8,000 in Dallas; and 4,500 in New Orleans.
https://www.washingtonpost.com/politics/how-does-bernie-sanders-draw-huge-crowds-to-see-him/2015/08/11/4ae018f8-3fde-11e5-8d45-d815146f81fa_story.html
Toisaalta Sandersin kannatus on lähes täydellistä nuorten äänestäjien keskuudessa.
Data: http://edition.cnn.com/election/primaries/polls


6. "Democratic socialism" Sandersin omin sanoin:
So let me define for you, simply and straightforwardly, what democratic socialism means to me. It builds on what Franklin Delano Roosevelt said when he fought for guaranteed economic rights for all Americans. And it builds on what Martin Luther King, Jr. said in 1968 when he stated that; “This country has socialism for the rich, and rugged individualism for the poor.” It builds on the success of many other countries around the world that have done a far better job than we have in protecting the needs of their working families, the elderly, the children, the sick and the poor.
https://berniesanders.com/democratic-socialism-in-the-united-states/

7. Sandersin linjaukset on nähtävillä hänen verkkosivuillaan.
https://berniesanders.com/issues/
Todelliset tuntuman Sandersin linjauksiin ja painotuksiin saa kuuntelemalla hänen puheita. Analysoimani puhe

8. Vaalirahoitus on karannut käsistä Amerikassa viime vuosina. Periaatteessa sitä säätelee edelleen vaalirahoituslainsäädäntö, joka kieltää yli $2.700 lahjoitukset. Käytännössä tämä raja on poistunut. Vuonna 2010 antamassaan päätöksessä korkein oikeus hyväksyi (Citizen United v. FEC) järjestöt (n.s. Super PAC), jotka kannattavat jotakin tiettyä ehdokasta. Tätä myöten kampanjoiden ympärille on ilmestynyt Super PAC:ja, joihin virtaa 100 miljoonia dollareita kampanja-avustuksia nimettömiltä lahjoittajiltä.

9. Vastikään Sanders postasi Twitteriin lisää ehdotuksia tähän teemaan liittyen
Today, people living in Bucharest, Romania have access to much faster Internet than most of the US. That’s unacceptable and must change.
https://twitter.com/BernieSanders/status/705171336381923328

10. Merkitsen pieneneviä kertoimia sinisellä ja kasvavia punaisella verrattuna edelliseen kirjoitukseni julkaisuajankohtaan.
http://www.oddschecker.com/politics/us-politics/us-presidential-election-2016/winner

Vedonlyöntivihje: Kasich presidentiksi kertoimella 101

Annan vedonlyöntivihjeen.

Unibet tarjoaa kerrointa 101 John Kasichille presidentiksi, joka on mielestäni ylikerroin.

Tällä hetkellä Donald Trump on suosikki republikaanien ehdokkaaksi. Ehdokkuus ei kuitenkaan ole selvä.

On mahdollista, että kukaan neljästä mahdollisesta ehdokkaasta (Cruz, Kasich, Rubio, Trump) ei saa määräenemmistöä ehdokasvalintaan ("brokered convention"). Tällöin puolueen silmää tekevät ("Establishment") valitsevat ehdokkaan jonkinlaisella kähminnällä. Tässä tilanteessa Kasich on vahvoilla. Establishment ei voi sietää Cruzia ja Trumpia. Arvioimassani skenaariossa Rubion tähti lähtee laskuun 15.3., kun hän häviää Floridan esivaalit (hänen kotiosavaltionsa) ja Kasich Ohion (hänen kotiosavaltionsa).

Mikäli Kasich pääsee ehdokkaaksi, hän on suosikki Clintonia tai Sandersia vastaan.

Vedonlyöntimarkkinoiden 1 mielipide nyt. Presidentti: Clinton 1,53Trump 3,75Rubio 17Sanders 29; Cruz 51; Kasich 101 / Demokraattien ehdokas: Clinton 1,1Sanders 15 / Republikaanien ehdokas: Trump 1,4Rubio 6,5Cruz 19; Kasich 41.



1. Merkitsen pieneneviä kertoimia sinisellä ja kasvavia punaisella verrattuna edelliseen kirjoitukseni julkaisuajankohtaan.
http://www.oddschecker.com/politics/us-politics/us-presidential-election-2016/winner