lauantai 27. helmikuuta 2016

Donald Trumpia ei tarvitse pelätä

Amerikan presidentti on vapaan maailman johtaja sekä maailman vaikutusvaltaisin henkilö. Hän on esikuva, johtaja ja historian merkkihenkilö jo astuessaan virkaan. Hän komentaa ihmiskunnan historian mahtavinta armeijaa. On kauhistuttavaa kuvitella, että tähän virkaan nousee brutaali hirviö.



Donald Trumpissa nähdään tällainen riski. Hänestä uutisoidaan järkyttäviä asioita päivästä toiseen. 1 Amerikan politiikkaa seuraajissa ei tuskin ole henkilöä, jota Trump ei olisi onnistunut järkyttämään. Tämän blogin isännän sydän jätti lyönnin väliin, kun Trump vaati väliaikaista maahantulokieltoa kaikille muslimeille. Myös laittomasti maassa olevia varmasti kylmää: Trump uhoaa poistavansa heidät maasta. Yksi asia on johtanut toiseen ja nyt olemme siinä pisteessä, että Donald Trump voi hyvinkin olla republikaanien presidenttiehdokas.

On aika hengähtää ja arvioida onko Trump todella brutaali hirviö ja voiko hän sellaisena päästä Yhdysvaltain presidentiksi. Tämä tiivistyy oleellisesti kahdeksi kysymykseksi.

Voiko brutaali hirviö päästä Amerikassa presidentiksi?

Valtaan pääsee voittamalla vaalit. Vaalikampanjat kestävät reilusti yli vuoden, jonka aikana ehdokkaita, heidän lähipiiriään sekä heidän poliittisia linjauksia arvioidaan taukoamatta. Julkisuus on armotonta ja ennen vaalipäivää, jopa suomalaiset tuntevat ehdokkaat paremmin kuin esimerkiksi EU:n silmäätekevät. Amerikan demokratia on paras koneisto valitsemaan ja arvioimaan ihmisiä. Amerikka on menestynyt yhteiskuntana osin juuri siksi, että heidän tapansa valita johtajansa, ovat niin tehokkaita paljastamaan epäpäteviä pyrkyreitä. Amerikkalaiset eivät myöskään ole typeryksiä vaan suhtautuvat presidentin valintaan vakavasti. Sanalla sanoen: Ei ole realistista ajatella, että brutaali hirviö onnistuisi voittamaan presidentinvaalit.

Kuka on Donald Trump ja miksi hän sanoo niitä asioita, joita hän sanoo?

Ensimmäinen teoria on yksinkertainen: Trump on barbaarinen kansankiihottaja ja arvostelukyvytön löyhäsuu. Hän on rasisti, sovinisti ja kiusaaja, jota samasta muotista valettu Amerikan typerä kansa äänestää protestina. Tämän teorian tueksi voi esittää valikoidun joukon Trumpin lausuntoja (mieluiten ilman kontekstia) sekä tarkoitushakuisia kyselytutkimuksia. 2

Toinen teoria sisältää hieman enemmän nyansseja. Donald Trump on taitava poliitikko, jonka strategia on ollut alusta asti selvillä: hän imee itseensä kaiken huomion estäen muita ehdokkaita saamasta omaa viestiään esille. Hän tukee tätä massatapahtumilla. 3 Trump on sielultaan myyntimies ja viettää koko ajan aikaa kohdeyleisönsä kanssa. Hän on nero ymmärtämään tavallisen kansan tuntoja ja osaa kanavoida niitä. Hän on loistava esiintyjä ja erinomainen viestijä. Hän käyttää näitä taitojaan tullakseen ehdokkaaksi ja voittaakseen vaalit. Ehkä oleellisin seikka arvioitaessa Trumpin retoriikkaa, on hänen kohdeyleisönsä: republikaanien esivaaleissa äänestäjät, poliitikkoihin kyllästyneet ihmiset. Hän puhuu tavalla, joka tulee sytyttämään heidät vaaliuurnille. Ei se sen kummempaa ole: retoriikkaa.

Voitettuaan ehdokkuuden on odotettavissa, että Trump tulee muuttamaan painotuksiaan. Hän tulee todennäköisesti peruuttamaan joistakin sanomisistaan sekä muuttamaan ilmaisuaan. Sanalla sanoen, emme vielä tiedä millainen ehdokas Trump on ja mitä hän kannattaa. Aikaisemmassa kirjoituksessni keräsin hänen keskeisimpiään teemojaan, jotka tuntuvat olevan aika tavallista tavaraa: parannetaan koulutusta, alennetaan verotusta, lisätään työpaikkoja, jne.

Tuntuu hieman typerältä sanoa tätä, mutta koska vakavasti otettavat ihmiset vertaavat Trumpia Hitleriin, 4 totean seuraavaa: Trump ei puhu rodullisesta ylivertaisuudesta, maailman valloituksesta, massatuhonnasta tai muustakaan sellaisesta. Hän ei ole mikään Hitler.

Tiivistetysti voisi todeta, että Trump on populisti ja mikäli hän onnistuu voittamaan vaalit, on se osoitus siitä, että hänestä tulee ihan kelvollinen presidentti.

Vedonlyöntimarkkinoiden 5 mielipide nyt. Presidentti: Clinton 1,8; Trump 4; Rubio 9; Sanders 15 / Demokraattien ehdokas: Clinton 1,14Sanders 9 / Republikaanien ehdokas: Trump 1,36Rubio 4,5; Cruz 41.

1. Esimerkiksi Huffington Post liittää jokaiseen Trumpia käsittelevään uutiseen seuraavan erillisen tekstin "Editor's Note: Donald Trump is a serial liar, rampant xenophobe, racist, misogynist,birther and bully who has repeatedly pledged to ban all Muslims -- 1.6 billion members of an entire religion -- from entering the U.S." [sic]
TJEU http://www.huffingtonpost.com/news/donald-trump/

2. Omanlaisen pohjakosketuksen teki The Economist/YouGov tutkimuksellaan, jossa he "osoittivat" että 20% Trumpin kannattajista kannattaa orjuutta. Häpeällisesti merkittävät julkaisut toistivat väitteen ilman minkäänlaista kriittistä analyysiä (kuten New York Times, 538, Time). Blogin isäntää harmittaa erityisesti The Economistin osallisuus tämän tyyppisen roskan tuottamiseen. USA Today sanoi sen parhaiten:
Since everybody seems to know that the Republican Party is the most comfortable home for America’s remaining racists (Hello? David Duke), it is hard to understand why non-partisan pollsters, independent academics and prestigious media organizations would have to manufacture outrage. You could forgive Trump voters for thinking that when it comes to reporting nasty things about them, nobody cares enough to double check.
http://www.usatoday.com/story/opinion/2016/02/26/trump-racist-poll-slavery-yougov-economist-upshot-column/80986474/

3. Trump on itse kertonut etukäteen, että tämä olisi hänen strategiansa. Politicon artikkeli, joka käsittelee tätä, on muutenkin eriomainen taustoitus Trumpin kampanjan alkuhetkiin ja toimintatapoihin. Suositeltava luettava!
http://www.politico.com/magazine/story/2016/02/how-donald-trump-did-it-213581

4. On erillinen kysymys, onko Hitler-vertailijat määritelmällisesti epäuskottavia. Tässä heitä nyt kuitenkin on:
Danielle Allen: https://www.washingtonpost.com/opinions/moment-of-truth-we-must-stop-trump/2016/02/21/0172e788-d8a7-11e5-925f-1d10062cc82d_story.html
Entinen Meksikon presidentti: http://edition.cnn.com/2016/02/26/politics/vicente-fox-donald-trump-hitler/
Noam Chomsky: http://www.rawstory.com/2016/02/chomsky-trumps-rise-fueled-by-same-societal-breakdown-that-birthed-hitler/

5. Merkitsen pieneneviä kertoimia sinisellä ja kasvavia punaisella.
http://www.oddschecker.com/politics/us-politics/us-presidential-election-2016/winner

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti